Osmo Nissinen

Kuvataiteilija

s. 12.9.1940, Pielavesi
Asuu ja työskentelee Helsingissä

Pielavedellä syntynyt Osmo Nissinen muistelee aloittaneensa taiteilijauransa heti kun vain sai silmänsä auki. Käytännössä hän aloitti piirtelyn jo lapsena. Vuonna 1959 hän aloitti opinnot Taideteollisessa oppilaitoksessa ja valmistui kuvanveistäjäksi 1962.

Opintojen jälkeen Osmo Nissinen hautasi taiteen useiksi vuosiksi. Elämänura vei ensin Soisaloon myymälänhoitajaksi ja vuodesta 1969 Kuopioon somistajaksi. Kuopiossa hän osallistui kansalaisopiston grafiikankurssille. Vuosina 1974-76 hän kävi vielä Mainosgraafikkojen koulun. Samalla vuosikymmenellä hän piti ensimmäiset yksityisnäyttelynsä Kuopiossa ja Lapinlahdella sekä osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyyn. Myöhemmin hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut muun muassa Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton näyttelyihin sekä ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös tehnyt useita kirjojen kuvituksia.

Nissisen pääasialliset tekniikat ovat akvarelli, öljyväri ja pastelli sekä grafiikassa akvatinta, viivasyövytys ja kuivaneula. Serigrafia on Nissiselle uudempi menetelmä, jota hän on kehittänyt eteenpäin. Nissinen tekee paljon herkkiä luonnonmaisemia, toisinaan taas humoristisia kuvauksia ihmisluonnosta. Suomalaisen luonnon lisäksi tärkeä innoituksen lähde on ranskalainen taide, elämä ja musiikki. Osmo Nissinen suhtautuu hieman kriittisesti nykytaiteeseen, jossa usein tavoitteena on esittää voimaa ja vauhtia. Hänen mukaansa kuva voi olla kuin kuiskaus, joka voi mennä paremminkin perille kuin huuto. Sama pätee musiikissa, missä jatkuva nyanssiton forte lähinnä puuduttaa. Herkkyys ja tunne on tärkeää niin kuvataiteessa kuin musiikissakin.

Iltahetki Bulevardilla on erinomainen esimerkki Osmo Nissisen grafiikasta. Teos esittää jugend-taloa Helsingissä Albertinkadun ja Bulevardin kulmassa. Se on tehty serigrafiamenetelmällä, aihiot on luonnosteltu lyijykynällä. Aihe ei ole tyypillisintä Nissistä, sillä hän on tehnyt vain vähän Helsinki-aiheita. Teos on kuitenkin kieleltään Nissiselle tyypillinen: herkästi kuvattu hiljainen hetki, kuin kuiskaus kesäillassa.


Kirjoittanut Marianna Lehtinen, 2006

Iltahetki Bulevardilla

2003
serigrafia
37 x 27

Halosten Museosäätiön kokoelmat
Lahjoitus vuodelta 2005

Teoksen valokuva:
Olli Lähdesmäki

SEURAA EEMILIÄ SOMESSA

TAIDEMUSEO EEMIL | Suistamontie 3, 73100 LAPINLAHTI
puhelin 040 187 2678 | sähköposti info@eemil.fi

Share This