Tekstiilin taitajat: Anna, Hanna ja Sohvi Halonen | 20.2.2025–3.1.2026

Tekstiilin taitajat -näyttely esittelee 1800-luvun lopun kotoista käsityötä sekä 1920-luvun kutomataiteen renessanssia, jonka seurauksena kangaspuilla kudotut karvalankamatot ja ryijyt alkoivat yleistyä suomalaiskodeissa.

Anna Halonen (1889–1972) oli käsityönopettaja ja kutomoyrittäjä, joka perusti yhdessä Hanna-sisarensa kanssa ryijy- ja mattokutomon Kouvolaan vuonna 1920. Hanna kuoli kuitenkin varhain vakavaan vatsasairauteen, ja Anna jäi vastaamaan kutomosta. Anna Halosen mattokutomossa työskenteli parhaillaan kymmenkunta kutojaa, ja Annan ura kutomoyrittäjänä jatkui 1950-luvulle saakka.

Kutomon työt olivat tilaustöitä joko tilaajan mallin tai kutomon mallien mukaan. Malleja oli kymmeniä, ja niitä suunnittelivat niin veljet Eemil, Arttu ja Kalle Halonen kuin 1900-luvun alkuvuosikymmenten tunnetut tekstiilitaiteilijat, kuten Margareta Ahlstedt-Willandt, Laila Karttunen, Hulda Potila ja Greta Skogster. Lisäksi kutomossa käytettiin Suomen Käsityön Ystävien ja Valtion mallikutomonon tekstiilimalleja. Mattoja, ryijyjä ja muita tekstiilejä kudottiin joko asiakkaan omista tai kutomon langoista.

Anna ja Hanna Halosen serkku, Sohvi Halonen (1861–1920), oli monitaitoinen ja taiteellinen kansannainen, kansansivistäjä ja naisten aseman parantaja. Sohvi peri äidiltään käsityötaidot ja elätti niillä itseään. Hän värjäsi langat luonnonväreillä ja järjesti värjäyskurssejakin. Näyttelyn vanhin tekstiili on Sohvin kutoma peitto vuodelta 1881.

Taidemuseo Eemilin näyttely esittelee Halos-suvun käsityön taitajat tuomalla esiin valmiita tekstiilejä, tekstiililuonnoksia sekä malli- ja työpiirustuksia. Esillä on muun muassa kaksi Anna Halosen kutomossa kudottua ryijyä, joista toinen oli Annan omassa kodissa ja toinen Eemil Halosen kodissa. Tekstiilien luonnoksissa näkyy aikakauden taitelijoiden ja tekstiilitaiteilijoiden kädenjälki, kun taas piirustukset kertovat kutomoliikkeen työvaiheista.

Taidemuseo Eemilin ystävät ry on tukenut näyttelyn valmistamista pienkeräyksellä.

Kuva: Ryijyn tekstiilinäyte tilaajaa varten 1920–1930-luvulta. Anna Halosen tekstiililuonnoskokoelma, Taidemuseo Eemil.

Katso tästä aukioloajat ja tule katsomaan näyttely

Halosen taiteilijasuku

Halosen taiteilijasuku on lähtöisin Lapinlahdelta, Pohjois-Savosta. Kymmenkunta 1860–1890-luvuilla syntyneistä Halosista teki elämäntyönsä maalaustaiteen, kuvanveiston, taidevalannan, käsityön, musiikin ja teatterin parissa. Halosen taiteilijasuku -kokoelmanäyttely esittelee Eemil, Antti, Arttu, Kalle, Pekka ja Heikki Halosen taidetta Halosten Museosäätiön kokoelmista.

Kokoelmien kertomaa

Kuvanveistäjä Eemil Halosen leski, rouva Alli Halonen piti elämäntehtävänään ansioituneen puolisonsa perinnön vaalimista ja turvaamista. Lapinlahden kotiseutuyhdistyksestä löytyivät kiinnostuneet yhteistyökumppanit, ja Eemil Halosen museo avautui kirkonkylän vanhassa viljamakasiinissa vuonna 1965. Museossa oli esillä Tervolan riihessä säilytyksessä olleet 250 veistosta. Kotiseutuyhdistyksen työtä jatkamaan perustettiin Halosten Museosäätiö (1971) ja kokoelmat saatiin esille pappilan vanhaan kivinavettaan vuonna 1975. Taidemuseo Eemilissä kokoelmat ovat olleet esillä vuodesta 2017 alkaen.

Rouva Alli Halonen testamenttasi vuonna 1980 Halosten Museosäätiölle taiteen ja varallisuuden lisäksi kodin irtaimistoa ja esineistöä. Viime vuosien aikana kokoemiin tulleita teoksia ja esineitä on inventoitu ja luetteloitu. Halosten Museosäätiön kokoelmat ovatkin mielenkiintoinen ja monipuolinen kokonaisuus, joiden kautta näyttely tarjoaa kurkistusikkunan myös Alli ja Eemil Halosen elämään. Näyttelyn esineistö on valtaosin saatu lahjoituksena rouva Alli Haloselta. Kokoelmanäyttely on esillä Taidemuseo Eemilissä noin vuoden 2025 loppuun saakka.

Katso tästä kokoelmanäyttelyn sivu

Kuva: Kalle Halonen, Koski, 1934. Öljy kankaalle. Taidekokoelma.

Birger Kaipiainen ja Michael Schilkin: Collection Kakkonen | 23.5.2025–27.9.2025

Taidemuseo Eemilin kesässä kuljetaan keramiikkataiteen maailmaan. Kesänäyttely esittelee Birger Kaipiaisen ja Michael Schilkinin keramiikkaa kauppaneuvos ja taiteenkeräilijä Kyösti Kakkosen kokoelmasta. Kokoelma, Collection Kakkonen, on maailman laajin ja merkittävin yksityiskokoelma suomalaista lasi- ja keramiikkataidetta. Kokoelman tavoitteena on olla aktiivisesti esillä ja yleisön saavutettavissa.

Keramiikkataiteilijat Birger Kaipiainen ja Michael Schilkin loivat 1930-luvulta alkaen uran Arabian taiteilijoina, jotka tunnetaan etenkin rakastetuista luonto-, ihmis- ja eläinaiheista.

Vuonna 2025 Schilkinin syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta ja Kaipiaisen 110 vuotta. He olivat kumpikin rautatietyöntekijöiden poikia. Miehiä yhdistää myös Laatokka, jonka maisemat jäivät lähtemättömästi Kaipiaisen mieleen ja jolla koettu haaksirikko vaikutti käänteentekevästi Schilkinin elämään.

Michael Schilkin oli syntynyt Pietarissa vuonna 1900. Schilkin, venäläissyntyinen emigrantti, opiskeli 1920-luvulla Taideteollisuuskeskuskoulussa ja työskenteli Arabialla Helsingissä vuodesta 1936 kuolemaansa 1962 asti. Schilkin päätyi Suomeen 21-vuotiaana, kun hän oli purjehtimassa pursiseuran kanssa Laatokalla, jossa vene joutui haaksirikkoon ja ajautui Suomen puolelle. Suomen kansalaisuuden Schilkin sai vuonna 1937, jotta Arabian keraamikko pääsi edustamaan Suomea Pariisin maailmannäyttelyssä. Näyttelyssä Schilkin palkittiin kultamitalilla.

Birger Kaipiainen syntyi vuonna 1915 Porissa. Isä oli kotoisin Mikkelistä, ja äidin koti oli ruotsinkielinen. Perhe asettui pian Helsinkiin, mutta lapsuutensa kesiä Kaipiainen vietti Sortavalassa. Sortavalan kesäinen luonto ja Laatokka, ortodoksiset ikonit sekä Valamon luostari vaikuttivat myöhemmin Kaipiaisen keramiikkataiteeseen, jossa ilmenee runsautta, koristeellisuutta ja kasviaiheita. Lapsuuden kesät jäivät alitajuntaan, josta ne siirtyivät taiteeseen.

Birger Kaipiainen työskenteli suurimman osan urastaan Arabian keramiikkataiteilijana vuodesta 1937 aina 1980-luvulle saakka. Työhuoneena oli 1950-luvulta lähtien tehtaan yhdeksännen kerroksen ateljee, joka oli ollut aiemmin Michael Schilkinin käytössä. Schilkinin taito käsitellä savea innosti myös nuorempia keraamikkoja – kuten Kaipiaista. Kaipiainen kuoli vuonna 1988.

Teoskuvassa Birger Kaipiaisen Kuovi, noin 1958, Arabia. Collection Kakkonen. Kuvaaja Rauno Träskelin.

Jari Puttonen: UNIELMIA - unikuvia ja unelmia vai kuvitelmia | 23.5.2025–27.9.2025

Keraamikko Jari Puttonen on työskennellyt yrittäjänä jo 37 vuotta. Vuosien saatossa, painottuen uran alkuun, hän on pitänyt ja osallistunut useisiin näyttelyihin, mutta nykyisin Puttonen on keskittynyt enimmäkseen asiakastöihin yrityksessään JP Studiokeramiikka Oy:ssä Lapinlahdella.

Keramiikan monipuolisena osaajana Jari Puttonen on ollut mukana valmistamassa töitä mm. Eero Aarniolle, Ritva-Liisa Pohjalaiselle ja useille muille yksittäisille suunnittelijoille ja suunnittelutoimistoille sekä teollisuudelle. Lisäksi Puttonen on erikoistunut vaativien rakennusteknisten keraamisten restaurointikohteiden töihin.

– Haaveenani on ollut jo vuosia paneutua mielestäni yhteen mielenkiintoisimmista aineista keramiikan kemiassa, nimittäin kidelasitteisiin, Puttonen taustoittaa.

– Vuosikymmeniä sitten opiskellessani keramiikka-alaa onnistuin vahingossa saamaan aikaiseksi silloin omasta mielestäni suuria kiteitä dreijaamaani vatiin. Tästä jäi jokin asia kaihertamaan mieltäni, ja vuosien saatossa kaiherrus on vain kasvanut. Kiteiden kasvattaminen ja hallitseminen polttoprosessin aikana on todella mielenkiintoista, eikä pyrkimys täydellisyyteen ole suinkaan itsestäänselvyys. Nämä ovat niitä unelmia, joille harvoin jää tilaa kokeilla tai toteuttaa arkisissa asiakastöissä keramiikan sarjavalmistuksen ohessa.

– Työskenneltyäni nyt liki 37 vuotta keramiikan parissa tehden pääsääntöisesti asiakastöitä ja sarjallista tuotantoa on vaihteeksi hienoa kuvitella ja myös toteuttaa sitä, miltä vapaa tekeminen tuntuu. Näyttelyn työt ovat omia unelmia ja kuvitelmia siitä, mikä olisi sellainen työ, joka kuvastaa myös unenomaisuutta. Sanotaan että ”ihminen on osa kosmista avaruutta” ja ”ruukku, joka täyttyy ajan kanssa”. Esineet ovat enimmäkseen siis sielujen koteja avaruudessa tähtien ympäröimänä. Kuvastakoot pintojen kiteet tähtien loputonta tuiketta taivaalla.

– Kaikki ihmiset näkevät unia, vaikka eivät sitä ehkä itse tiedostakaan. Itse kuulun niihin, joka elää toista elämää unissaan höpöttäen ja joskus myös lentäen. Näyttelyn ulkoteos kuvastanee vapaata tekemistä ja sitä mielenmaisemaa, mitä ei pysty selittämään herätessään yön jälkeen. Teoksen kaikki materiaalit ovat tuotannosta tulleita jäämiä projekteista ja sataprosenttisesti kierrätysmateriaaleja.

Valokuvaaja Timo Villanen on seurannut ja kuvannut näyttelyn syntyä sen ideointivaiheesta asti. Näyttelyssä kuullaan ja nähdään lyhyt dokumenttielokuva työskentelystä ja ajatuksista tekemisen lomassa.

Kuvan keraamikko Jari Puttosesta on ottanut valokuvaaja Timo Villanen.