Osmo Monto

Kuvataiteilija

s. 9.12.1938, Kymi
Asuu ja työskentelee Iisalmen Kotikylässä

Osmo Montoa on taide kiinnostanut varhaisesta lapsuudesta lähtien, joten taiteilijauran valinta oli hänelle itsestään selvää. Hänen taiteilijadebyyttinsä oli Kotkassa vuonna 1958. Vuotta myöhemmin hän aloitti taideopintonsa Suomen Taideakatemian koulussa, jossa kahtena viimeisenä opiskeluvuotena häntä opetti akateemikko Sam Vanni. Taiteilijaksi Monto valmistui vuonna 1964.

Monto on opettanut kuvataidetta Ylä-Savossa vuodesta 1965. Hänen ohjauksessaan ovat uransa aloittaneet myös useat yläsavolaiset taiteilijat. Montolle itselleen on opetustyössä ollut antoisaa opiskelijoiden kanssa käyty eläväinen ja ajatuksia herättävä keskustelu taiteesta.

Monto tekee työtään useilla eri tavoilla. Hän on taidemaalari, kuvanveistäjä ja taidegraafikko, jolla erilaiset menetelmät ja materiaalit ruokkivat toisiaan, yksi teos synnyttää toisen, ja taiteilija ohjautuu usein kuin sattuman kautta uusille poluille. Hänelle myös työssä epäonnistuminen voi olla uuden alku. "Onnellisen tunnetilan koen, kun siveltimen vedolla tai teräsveistoksen kaarella onnistun yllättämään itseni. Myös kontrasteja luova ongelmanasettelu on aina kiehtonut minua", Monto kertoo taiteestaan.

Kuten Monton teoksissa yleensä, on myös Malli-teoksessa vuodelta 1983 asento ja liike tärkeää. Maalauksen väritys on dramaattinen ja tilantuntu voimakas. Maalaus on syntynyt luonnosten pohjalta dynaamisena tunteiden ilmaisuna. Monton mukaan maalaus on aina henkisen tunnetilan ilmentymä.


Kirjoittanut Riitta Mäki, 2006

Malli

1983
öljyväri kankaalle
160 x 130

Halosten Museosäätiön kokoelmat
Ostettu vuonna 1985

Teoksen valokuva:
Olli Lähdesmäki

SEURAA EEMILIÄ SOMESSA

Taidemuseo Eemil

TAIDEMUSEO EEMIL | Suistamontie 3, 73100 LAPINLAHTI
puhelin 040 187 2678 | sähköposti info@eemil.fi
Share This