Ulla Remes

Kuvataiteilija

s. 15.8.1970, Pielavesi
Asuu ja työskentelee Kuopiossa

Syntyjään pielavetinen, nykyisin Kuopiossa asuva Ulla Remes on monipuolinen taiteilija, jonka tuotantoon kuuluu öljyvärimaalauksia, installaatioita ja valokuvateoksia. Hän aloitti taiteellisen työskentelynsä 1983 Pielaveden kansalaisopiston ja kuvataideyhdistys PIKEMA:n kursseilla. Hän on suorittanut taideopintoja Helsingin yliopiston piirustussalissa, Vapaassa taidekoulussa sekä Taideteollisen korkeakoulun avoimessa yliopistossa.

Remes on taiteellisen uransa aikana pitänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin. Vuosina 2004-06 hän oli taiteilijana mukana Suomen Akatemian poikkitieteellisessä Behind the Scenes of Society -tutkimushankkeessa, jossa hän tutkii taiteen keinoin luottamusta maahanmuuttajien ja syntyperäisten savolaisten mielenmaisemassa. Remes myös kehittää TUNTU -hanketta, jossa pyritään taiteen avulla hakemaan tukea tunneilmaisuun. Aiheeseen liittyen hän valmistelee väitöskirjaa Kuopion yliopistossa.

Remeksen teokset syntyvät elämän pohdinnasta ja tunteet ovat niissä vahvasti mukana sekä aihevalinnoissa, maalaustavassa että väreissä. Kohtaloni -teos on värikylläinen, ekspressiivinen kasvokuva EU -lehmästä. Teos kuvaa viimeisen viidentoista vuoden aikana tapahtunutta maaseudun murrosta ja erityisesti pienten tilojen tulevaisuuden epävarmuutta. "Mikä on kohtaloni?" tuntuu maalauksen lehmä varovasti kysyvän. Teosta Iisalmen Viitaan Sokermäen laitumella maalatessaan Remes muisteli tilalle ennen sortovuosia syntynyttä ukkiaan Heikki Lyyraa ja mietti, millaiset arvot ovat tänään voimassa ja miten ne ovat muuttuneet. Entä mikä on säilynyt?


Kirjoittanut Elina Hakala, 2006

Kohtaloni

2001
öljyväri kankaalle
70 x 60

Halosten Museosäätiön kokoelmat
Ostettu vuonna 2003

Teoksen valokuva:
Olli Lähdesmäki

SEURAA EEMILIÄ SOMESSA

TAIDEMUSEO EEMIL | Suistamontie 3, 73100 LAPINLAHTI
puhelin 040 187 2678 | sähköposti info@eemil.fi

Share This