Näyttelijä ja taidemaalari Kalle Halonen syntyi 13-lapsisen perheen kuopuksena. Ikäeroa taiteilijaveljiin Eemil ja Arttu Haloseen kertyi parikymmentä vuotta. Kallen ensimmäisiä lapsuusvuosia varjostivat perheen taloushuolet. Kotitilansa menettäneet Haloset joutuivat muuttamaan vuokramökistä toiseen ja tekemään tilapäistöitä talollisille.

Kun Eemil Halonen palasi maailmalta Lapinlahdelle 1900-luvun alussa, Kalle sai varttua isoveljensä isännöimillä maatiloilla luovuuteen ja taiteellisuuteen kannustavassa ilmapiirissä. Kalle kävi viisi luokkaa Iisalmen yhteiskoulua ja pyrki syksyllä 1917 Kansallisteatterin oppilaskouluun, jonne hänet myös valittiin.

Näyttelijäopiskelijat avustivat ahkerasti Kansallisteatterin näytelmissä. Kalle esiintyi Suomen päänäyttämöllä ensimmäisen kerran Jalmari Finnen historiallisessa näytelmässä Admirabilis lokakuussa 1917. Sisällissota varjosti ja viivästytti Kalle Halosen opiskeluja.
Keväällä 1919 valmistunut näyttelijä kiinnitettiin uuteen, kunnianhimoiseen taiteelliseen teatteriseurueeseen, Elli Tompurin johtamaan Vapaaseen Näyttämöön, joka toimi noin vuoden verran. Syksyllä 1920 Kalle siirtyi Kuopion teatteriin, jossa hän oli mukana muun muassa Maria Jotunin Miehen kylkiluussa ja Minna Canthin Anna-Liisassa. Seuraavana vuonna Kalle Halonen kiinnitettiin entisen opettajansa, maisteri Jalmari Lahdensuon johtamaan Tampereen Teatteriin.

Tampereella Kalle Halonen esitti muun muassa Jääkärin Morsiamen Mikkoa ja Seitsemän veljeksen Timoa. Yleisön ja kriitikoiden ylistämä oli Nummisuutarien Esko. Nuoruudestaan huolimatta Kalle Halosen kehuttiin omaksuneen klassisen osan aidosti ja omaperäisesti ja osoittaneen ”hämmästyttävää itsekritiikkiä ja taidekeinojen hallitsemista”.

Kalle Halonen jätti Tampereen teatterin syksyllä 1923 ja lähti Jalmari Lahdensuon johdolla Maaseutunäyttämön Suomen kiertueille. Aikalaislehdistö kuvaili Kalle Halosta armoitettuna koomikkona, joka loi oikeita ja uskottavia tyyppejä. Hän oli yleisön suosikki, jonka eleet ja äänenväri riemastuttivat. Kalle Halosta ei ainoastaan ylistetty. Kriitikoiden mukaan tämän oli ilmeisen vaikea vapautua värikkäästä Savon murteestaan ja ”ylimääräisestä” elehtimisestään, olla karrikoimatta roolihahmojaan liikaa.

Nuori lupaava näyttelijä alkoi tuntea kasvavaa vastenmielisyyttä jatkuvia huvinäytelmiä ja farsseja kohtaan. Maalaustaide alkoi vetää puoleensa. Kalle Halonen opiskeli 1925–26 vapaaoppilaana Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja teki opintomatkan Pariisiin 1929. Hänen teoksiaan oli esillä Helsingin Taidehallissa 1928, 1929 ja 1933. Lisäksi Kalle Halonen piti yksityisnäyttelyn Boströmin taidekaupassa 1933. Suuressa suomalaisen nykytaiteen katselmuksessa Tukholmassa ja Oslossa 1929 olivat mukana Pekka, Eemil ja Kalle Halonen.

Kalle Halosen taidetta verrattiin serkkuunsa Pekka Haloseen niin värien käytöltään ja tekniikaltaan kuin lyyriseltä lähestymistavaltaan ja luonnonkäsitykseltään. Kalle Halosen arvioitiin työskentelevän yksinkertaisesti ja luonnollisesti muttei erityisen syvällisesti ja itsekriittisesti. Häntä pidettiin kuitenkin kehityskykyisenä nuorena taiteilijana, joka saattoi vielä löytää persoonallisen tyylinsä. Kalle Halosen toivottiin jatkavan työskentelyään ”korpien rauhassa” persoonallisten ominaisuuksien vakiinnuttamiseksi.

Taideopintojen jälkeen luonnonystävä ja metsämies Kalle Halonen asettui 1929 Lapinlahdelle, veljensä Jussin Tervolan päärakennuksen yläkertaan suunniteltuun ateljeehen. Vielä 1930-luvun alkupuolella Kalle osallistui aktiivisesti Helsingin taide-elämään näyttelyin. Hänelle myönnettiin ensimmäinen palkinto dukaattikilpailussa 1933 ja kolmas palkinto valtion taidekilpailussa 1935. Kordelinin säätiö myönsi hänelle apurahan taiteelliseen työskentelyyn.

Luonto ja eräelämä olivat lähellä Kalle Halosen sydäntä. Hän maalasi pääasiassa luontoa ja sen yksityiskohtia, kulttuurimaisemia ja työnkuvia. Maalausten herkkä realismi kuvastaa Kallen suhdetta luontoon. Hän teki maalausmatkoja Pohjois- ja Itä-Suomeen: Vuokatille ja Kolille, Kuusamoon, Paanajärvelle, Sallaan ja Kemijärvelle. Lisäksi hän maalasi paljon Korpilahdella, Suonenjoella ja Lapinlahden lähiympäristössä, kuten Nilsiän Kinahmilla yhdessä Antti ja Pekka Halosen kanssa.

Kalle Halonen osallistui kaikkiaan kolmeen sotaan: valkoisten joukossa sisällissotaan, lääkintämiehenä talvisotaan ja jatkosotaan. Syksystä 1941 hän työskenteli rintamalla tilaustaiteilijana. Näiltä vuosilta ovat peräisin lukuisat sotilaiden sotamuistoinaan koteihinsa tuomat, Rukajärvellä maalatut kylä- ja luonnonmaisemat.

Kun monitaiteellista Kuopion taiteilijaseuraa oltiin perustamassa, Kalle Halonen kutsuttiin seuran jäseneksi, mutta hän menehtyi perustamiskokouksen jälkeisenä päivänä helmikuussa 1947. Taiteilijaseura järjesti Kalle Halosen muistonäyttelyn Kuopiossa jo samana keväänä.

Vanhemmat Jussi Halonen ja Anna-Liisa Puurunen.

SEURAA EEMILIÄ SOMESSA