Suuria suomalaisia

Näyttely Taidemuseo Eemilin Studiossa 22.2.–21.5.2017

ja verkkonäyttely eemilin sivuilla

Keitä lapinlahtelaiset lapset ja nuoret ihailevat ja fanittavat?

Lasten ja nuorten maailman sankarit ovat todennäköisesti aivan muita kuin viralliset listaukset kansallisista suurmiehistämme ja -naisistamme. Myös kansakunnan kaapin päälle vakiintuneet arvostetut presidentit, menestyneet urheilijat ja liikemiehet ja suomalaista sielua koskettaneet taiteilijat näyttäytyvät Suuria suomalaisia -kutsunäyttelyssä uudessa valossa. Ehkä sankarit löytyvät hyvinkin läheltä: perheestä, ystävistä ja paikallisista kuuluisuuksista. Näyttelyn on juryttänyt sarjakuvataiteilija Petteri Tikkanen, ja se on toteutettu yhteistyössä Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun kanssa.

Petteri Tikkasen johdanto näyttelyyn

Otin mielenkiinnolla vastaan Lapinlahden kouluille suunnatun Suuret suomalaiset -näyttelyn kuratoinnin. Odotin näkeväni omaperäisiä versioita vanhoista vakiintuneista ja ehkäpä jopa uusia tuttavuuksia.

Tarjontaa peratessani nousivat vilpittömimmät teokset esiin ja pitivät pintansa loppumetreille asti. Parhaimmat niistä tuovat edelleen hymyn huulille, kun näen ne Taidemuseo Eemilin jalustoilla. Moni oli nostanut oman äitinsä suurten suomalaisten joukkoon, tai opettajan. Videoblogien ylläpitäjät (vlogaajat) olivat uusi ryhmittymä, joiden nousua suurten suomalaisten joukkoon en osannut edeltäkäsin nähdä, mutta jotka jälkeenpäin tuntuvat luonnolliselta osalta kokonaisuutta. Jokaisen sukupolven nuoret luovat omat sankarinsa.

Sinikka ja Tiina Nopola paperinukkeina, Rölli ja Sauli Niinistö paperimassanaamioina, Marsalkka Mannerheim ja Kerttu Niskanen vessapaperirullista syntyneinä – näistä on kiinnostava näyttely tehty.

Petteri Tikkanen
Iisalmessa 31.1.2017

SEURAA EEMILIÄ SOMESSA

TAIDEMUSEO EEMIL | Suistamontie 3, 73100 LAPINLAHTI
puhelin 040 187 2678 | sähköposti info@eemil.fi

Share This