Laaja Grigor Auerin maalausten näyttely Taidemuseo Eemilissä 24.9.2023 saakka

Grigor Auer (1882–1967), Jalmari Ruokokosken ja Tyko Sallisen aikalainen, opiskelutoveri ja ystävä, on jäänyt liian vähälle huomiolle Suomen taidehistoriassa. Lahjakas taiteilija oli useiden vuosikymmenten ajan varsin tuottelias. Nyt nähtävänä oleva näyttely Lapinlahden Taidemuseo Eemilissä sisältää noin 80 maalausta yksityiskokoelmista.

Suurin osa näyttelyn teoksista on maisemamaalauksia tai kukka-asetelmia. Auer löysi aiheet maalauksiinsa lähiympäristöstä – sieltä missä hän kulloinkin asui tai matkusti.

Grigor Auer syntyi maanviljelijäperheeseen Laatokan Karjalassa Pitkärannassa ja opiskeli Helsingissä ja Pietarissa taidemaalariksi. Toisen maailmansodan jälkeen Auer muutti Pohjois-Karjalaan ja myöhemmin Helsinkiin. Italia tuli tutuksi hänelle jo 1900-luvun alussa, ja hän palasi sinne 1950-luvulla.

Auerin maalauksissa on varmasti tunnistettavia paikkoja, mutta tärkeämmäksi nousee maalausten tunnelma: kesäpäivän kirkkaus, järvenselkään heijastuvat poutapilvet, hirsiseinien ja pihapiirien idylli, alkavan kevään kirpeys ja Laatokan myrskyävät aallot. Kaikki on uskottavaa ja jotenkin tuttua. Auerin maalaukset eivät huuda, niistä huokuu taiteilijan aito kiinnostus, vankka ammattitaito ja rento, mutta tinkimätön ote. Ennen kaikkea ne ovat maalauksia.

Auer oli koloristi. Hän kuvasi illan pitkien varjojen värillistä valoa ja varjoa niin hirsimökkien ruskeissa sävyissä kuin myös punaisissa maalaisrakennuksissa. Yksi huomiota herättävä teos on Rannankylä Laatokalta vuodelta 1922. Se on melko suuri puhtain värein maalattu ilta-auringossa kylpevä maalaus. Se huokuu lämpöä, täyteläisen päivän jälkeistä levollisuutta ja rauhaa.

Kolmen maalauksen ryhmä Taidemuseo Eemilin alakerrassa on kiinnostava. Vierekkäin on asetettu Auerin ja hänen opiskelutovereittensa Bruno Pakarisen ja Jalmari Ruokokosken maalaukset vuodelta 1931. Ystävykset ovat maalanneet mahdollisesti samaan aikaan samassa paikassa maalaukset, jotka on nimetty Valamon pyhät lammet -nimillä.

Öljyllä maalattujen maisemamaalausten lisäksi näyttelyssä on kukka-asetelmia ja vesivärein maalattuja maisemia. Alakerrassa on vielä sarja monotypioita.

Näyttelyn on kuratoinnut metropoliitta Arseni, ja esillä oleva kokonaisuus on Auerin näyttelyistä laajin koskaan esillä ollut. Ripustus on kronologinen niin, että aivan aluksi esillä on Auerin Pietarin taideakatemian aikaisia suurikokoisia maalauksia, joissa näkyy vielä muiden taiteilijoiden vaikutus niin maalaustavassa kuin aiheen valinnassakin.

Mielenkiintoista olisi tietää, minkälaisia maalauksia Grigor Auer maalasi opiskelunsa jälkeen vielä asuessaan Pietarissa ennen vallankumousta ja kuinka paljon teoksia saattoi kulkeutua taidekauppiaana Pietarissa toimineen veljen välityksellä ulkomaille.

Tarja Lanu

***

GRIGOR AUERIN MAALAUKSIA

Taidemuseo Eemilin kesänäyttely

20.5.2023–24.9.2023

Taidemuseo Eemil on avoinna:

to–pe klo 11–16, la–su klo 11–15

Taidemuseo Eemil

Suistamontie 3

73100 Lapinlahti

p. 040 187 2678

info@eemil.fi

www.eemil.fi

www.facebook.com/halostenmuseosaatio

www.instagram.com/taidemuseo_eemil 

Share This