Aarne Paldanius

Kuvataiteilija

3.2.1915, Lapinlahti – 13.9.1978, Lapinlahti

Aarne Paldanius syntyi vuonna 1915 lapinlahtelaiseen maanviljelijäperheeseen. Nuorena miehenä hän haaveili taideopinnoista, mutta 1930-luvun maalaisyhteisössä ei taiteilijoita arvostettu. Vanhempiensa tahdosta hän hautasi haaveensa ja jäi hoitamaan kotitilaa. Vaikka taideopinnoista pitikin luopua, Paldanius säilytti halunsa tehdä taidetta. Hän työskenteli iltaöisin lasten mentyä nukkumaan.

Vuonna 1965 viisikymmenvuotias Paldanius sairastui vakavasti. Lääkärit kielsivät ehdottomasti kaikki raskaat pelto- ja metsätyöt. Toipilaana Paldaniuksella oli aikaa taiteelleen. Hän debytoi Kuopiossa Ars Liberan vuosinäyttelyssä vuonna 1967. Hän oli monipuolinen taiteilija, joka piirsi, maalasi öljyväreillä ja veisti savea, kipsiä ja puuta. Puu oli hänelle mieluisin materiaali. Veistäessään hän kävi vuoropuhelua materiaalinsa kanssa, puussa ollut oksanreikä saattoi toimia innoittajana teokselle, muuttuen yhdeksi elementiksi valmiiseen veistokseen. Teostensa aiheet Paldanius sai omasta elämästään ja ympäristöstään. Hän kuvasi muun muassa Lapinlahdella vaikuttanutta herännäisyysliikettä useissa kilvoittelevia ihmisiä kuvaavissa, dramaattisissakin teoksissaan.

Paldanius suhtautui työhönsä vaatimattomasti eikä tehnyt suurta numeroa teoksistaan. Vuonna 1976 tehdyssä haastattelussa hän sanoo: "Siinä vaiheessa, kun Suomen Taiteilijaseuran sihteeri kävi tutustumassa veistoksiini ja valitsi niitä Jugoslaviassa vuonna 1973 pidettyyn näyttelyyn, aloin aavistella, että töilläni on jotain arvoa."

Taidenäyttely-teos kuuluu Paldaniuksen samannimiseen piirrossarjaan. Piirros on vuodelta 1976 ja se kuvaa mahdollisesti taiteilijan kuvitteellista yksityisnäyttelyä. Piirustuksessa lukuisat näyttelyvieraat katselevat teoksia, ilmeet ovat vakavia, mutta kukaan ei näytä paheksuvan esilläolevaa taidetta. Teoksessa ilmenee hyvin Paldaniuksen taiteelle tyypillinen monitasoisuus, jossa myös näyttelyvieraat ovat muuttuneet osaksi taidenäyttelyä.


Kirjoittanut Elina Hakala, 2006

Taidenäyttely

1976
piirustus paperille
79,5 x 111,5

Halosten Museosäätiön kokoelmat
Ostettu vuonna 2001

Teoksen valokuva:
Olli Lähdesmäki

SEURAA EEMILIÄ SOMESSA

TAIDEMUSEO EEMIL | Suistamontie 3, 73100 LAPINLAHTI
puhelin 040 187 2678 | sähköposti info@eemil.fi

Share This