kalle halonen
Taidemaalari
6.12.1899, Lapinlahti – 13.2.1947, Lapinlahti
Kalle Halonen oli Halosen taiteilijasuvun kuopus, 24 vuotta vanhinta veljeään Eemiliä nuorempi. Hän valmistui Kansallisteatterin oppilaskoulusta 1919 ja näytteli eri näyttämöillä kuuden vuoden ajan. Serkkujen Antti ja Pekka Halosen kanssa 1920-luvun alussa Siilinjärven Kinahmille tehtyjen maalausmatkojen aikana Kallen kuvataiteellinen lahjakkuus paljastui. Pekka sai Kallen harkitsemaan alan vaihtoa tokaisullaan: ”Jätä jo ne teatterin kuljailut. Ossoothan tuota mualatakkii.”
Vuosina 1925-26 Kalle opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, minkä jälkeen hän asettui Lapinlahdelle. Ensiesiintymisensä kuvataiteilijana hän teki vuonna 1928 Helsingin Taidehallissa viiden taiteilijan yhteisnäyttelyssä. Myöhemmin näyttelyitä kertyi harvakseltaan. Kalle teki opintomatkan Pariisiin sekä lukuisia maalausmatkoja Keski- ja Pohjois-Suomeen. Korpilahdella hän viihtyi useaan otteeseen. Kalle kutsuttiin jäseneksi perusteilla olleeseen Savon taiteilijaseuraan, mutta hän menehtyi seuran perustamista seuraavana päivänä. Seura järjesti Kalle Halosen muistonäyttelyn Kuopiossa toukokuussa 1947.
Kalle osallistui kaikkiaan kolmeen sotaan, kansalaissotaan, talvisotaan ja lopulta jatkosotaan. Näiltä vuosilta ovat peräisin lukuisat Rukajärvellä maalatut kylä- ja luonnonmaisemat.
Kalle maalasi pääasiassa rakastamaansa luontoa ja sen yksityiskohtia, kulttuurimaisemia ja työnkuvia. Maalausten herkkä realismi kuvastaa Kallen suhdetta luontoon. Koski on aiheeltaan tyypillinen Kalle Halosen maalaus. Se on myös erinomainen esimerkki hänen taidostaan kuvata luontoa ja liikkuvaa vettä. Maalaus ikään kuin laajenee kehyksen ulkopuolelle ja imee katsojan keskelle keväistä luontoa ja sen ääniä.
öljyväri kankaalle, 64 x 74
Halosten Museosäätiön kokoelmat
Artikkelin on kirjoittanut Marianna Lehtinen
