Taidemaalari Pekka Halonen oli Halosen taiteilijasuvun ensimmäinen ammattitaiteilija ja monella tapaa esikuva tulevaisuuttaan miettiville sisaruksilleen ja serkuilleen. Pekka vietti lapsuutensa Lapinlahdella Linnansalmen Halolan pihapiirissä suurperheen jäsenenä. Nuoruusvuodet olivat taloudellisesti niukat, mutta suvussa elävä koulutuksen ja kädentaitojen arvostus, taiteelliset taipumukset ja vahva tahto veivät Pekka Halosen taiteilijan tielle.

Pekka Halonen haki 19-vuotiaana Jyväskylän seminaariin, mutta kansakoulunopettajan ammatti kariutui pääsykokeisiin. Pekka suuntasi päättäväisenä Helsinkiin ja aloitti Taideyhdistyksen piirustuskoulun kevätlukukaudella 1886. Hän oli koulun ensimmäinen suomenkielinen ja talonpoikaistaustainen opiskelija. Taloudelliset vaikeudet olivat keskeyttää Pekka Halosen opinnot alkuunsa, mutta kesän jälkeen hän pystyi jatkamaan vapaaoppilaana Lapinlahden kirkkoherran kirjoittaman köyhäintodistuksen ansiosta. Opiskeluaikanaan Pekka Halonen elätti itseään koristemaalarina ja puupiirtäjänä. Taideopinnot hän suoritti erinomaisin arvosanoin.

Pekka Halonen teki viisi opintomatkaa Pariisiin, kaksi Italian-matkaa ja vierailuja muun muassa Pietariin, Wieniin ja Berliiniin. Pariisissa hän opiskeli Académie Julianissa, Académie Colarossissa ja Paul Gauganin Académie Vitissä. Pekka Halonen tutustui symbolismiin ja syntetismiin, kiinnostui teosofiasta ja japanilaisesta kulttuurista. Koko uransa ajan hän seurasi tarkoin eurooppalaista taidetta ja sai työskentelyynsä ajankohtaisia kansainvälisiä vaikutteita.

Pekka Halonen oli yhteiskunnallisesti aktiivinen nuorsuomalainen, jolle taiteella oli kansallinen tehtävä. Hänen tavoitteenaan oli tehdä rehellistä, aitoa ja pelkistettyä suomalaista taidetta ilman romantiikkaa, paatosta tai muuta ”siirappia”. Pekka Halosta on luonnehdittu perisuomalaiseksi taiteilijaksi, jonka luovuuden lähde oli kotoisessa maaperässä. Rauhaa ja harmoniaa hän etsi Suomen takamailta, korven reunoilta ja maaseudulta.

Teoksissaan Pekka Halonen tavoitti suomalaisen sielunmaiseman. ”Luonto on tauluni luuranko, mutta tunnelma sen sisältö, pääasia.” Luonto oli hänelle inspiraation lähde. Pekka Halosta kiehtoi erityisesti talvisten metsien ”ääretön ornamentiikka”. Hänen taiteensa voidaan nähdä myös modernina, individualistisena kannanottona luonnon ja luonnonmukaisen elämäntavan puolesta.

Aikakauden taiteilijoiden tapaan Pekka Halonen muutti kaupungista maalle Tuusulan Halosenniemeen 1900-luvun alussa. Perhe, taiteilijakodin pihapiiri ja Tuusulajärven luonto olivat usein Pekka Halosen kuvauksen kohteina. Maalausmatkoja hän teki synnyinseutunsa Pohjois-Savon lisäksi Karjalaan, Kainuuseen ja Päijänteen rannoille. Pekka Halonen hankki 1916 perheelleen kesänviettopaikan Kuhmoisten Kivikoskelta, jossa oli tarjolla karuja kivikkorantoja, koskia ja jylhiä kalliorinteitä.

Ensimmäisen kerran Pekka Halosen taidetta oli esillä Suomessa 1891 ja ulkomailla 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa hänelle myönnettiin hopeinen mitali. Suuren perheen elättämiseksi Halonen järjesti näyttelyitä tiuhaan tahtiin. Pekka Halosen taide oli suosittua, ja sitä hankittiin paljon myös yksityiskoteihin. Hänen teostensa kokonaismääräksi on arvioitu 2 000–3 000, joista suurin osa on öljymaalauksia. Grafiikan teoksia on noin viisikymmentä.

Vaatimaton Pekka Halonen kaihtoi julkisia huomionosoituksia eikä kaivannut työstään muodollisia tunnustuksia. Hänelle myönnettiin useita taidepalkintoja, muun muassa valtion maisemamaalauskilpailuista 1903 ja 1907. Professorin arvon Pekka Halonen vastaanotti vuonna 1925, ja Ranskan kunnialegioonan kunniamerkki hänelle myönnettiin vuonna 1927.

Vanhemmat Olli Halonen ja Miina Uotinen, puoliso Maija Mäkinen.

SEURAA EEMILIÄ SOMESSA