|
Tinareliefi Artun opein
Taidevalaja valaa veistoksia ja muita kolmiulotteisia taideteoksia. Arttu Halonen perusti
Suomen ensimmäisen taidevalimon Lapinlahdelle vuonna 1904. Taidevalajaksi Artun houkutteli
kuvanveistäjä-veli Eemil, joka kertoi ettei Suomessa kukaan valanut kuvanveistäjien teoksia
pronssiin.
Muutkin taidevalajat työskentelevät usein yhteistyössä kuvanveistäjien kanssa. Kuvanveistäjä tekee
taideteoksestaan mallin, jonka mukaan taidevalaja valmistaa muotin ja valaa työn metalliin.
Monet veistokset valetaan pronssista, mutta valamiseen voidaan käyttää myös muita metalleja
tai vaikkapa muovia. Muotti, johon teos valetaan, tehdään hiekasta tai keramiikasta.
Kokeile miten tinasta voi valaa pienen reliefin, eli kohokuvan, hiekkavalumenetelmällä.
Valmista teosta voit käyttää esimerkiksi koruna tai amulettina.
Tarvikkeet
- viili-, jogurtti- tai jokin muu sopiva purkki
- öljyhiekkaa
- tasoituspulikka
- muotoilupuikko tai muita työvälineitä, joilla muotin voi kaivertaa
- tinakenkiä (eli uuden vuoden tinaa)
- sulatuskauha
- lämpölevy tai liesi
- rautanauloja ja pihdit valmiin tinateoksen irrottamiseen
- tiskiharja ja viila teoksen puhdistamiseen ja viimeistelyyn

| 1
Lusikoi valuhiekkaa purkkiin.

| 2
Tamppaa hiekka tasaiseksi ja tiiviiksi puupalikalla tai jollain muulla tiivistämiseen
sopivalla pulikalla.

| 3
Kaiverra teoksesi nurinpäin kovaan hiekkaan purkin keskelle. Muotin urat jäävät
valmiissa teoksessa koholle, ja muotin kohoumat taas tulevat valmiiseen teokseen syvennyksinä.

| 4
Sulata tina sulatuskauhassa liedellä tai lämpölevyllä.

| 5
Kaada sula tina muottiin. Anna tinan kovettua ja teoksen jäähtyä.

| 6
Irrota tina muotista rautanaulan ja pihtien avulla. Pese tinateos puhtaaksi tiskiharjalla. Viimeistele teoksesi viilalla.
|