Halosia päähän itse taiteillen

Syksyllä 2004 Halosten Museosäätiö ja Lastenkulttuurikeskus Lastu järjestivät monitaiteellisen Halosta päähän -työpajaprojektin. Työpajojen tavoitteena oli tuoda esille lapinlahtelaisen Halosen taiteilijasuvun historiaa, kehittää uusia tapoja kulttuuriperintöopetukseen sekä houkutella koululaisia opettajineen museon käyttäjiksi.

Tärkeä osa työpajakokonaisuutta oli itse tekeminen ja sitä kautta oppiminen. Halosen taiteilijasuvun edustajat (taidemaalari Pekka, kuvanveistäjä Eemil, rakennussuunnittelija Antti, taidevalaja Arttu, näyttelijä Kalle, muusikot Aapeli ja Heikki sekä tekstiilitaitaja Anna) saivat kukin omaa taiteen tai käsityön alaansa edustavan työpajan: työpajoissa tutustuttiin kuvanveistoon, taidevaluun, taidemaalaukseen, rakennustaiteeseen, tekstiilitöihin, musiikkiin ja teatteritaiteeseen.

Tuloksena oli seitsemän viikkoa kestänyt työpajojen sarja, johon osallistui neljä lapinlahtelaista alakoululuokkaa sekä yksi perhepäivähoitolasten ryhmä. Mukana oli yhteensä 86 lasta opettajineen ja ohjaajineen.

Alusta asti tavoitteena oli myös koota työpajojen käytännöt ja kokemukset työkirjaksi, jota voidaan soveltaa kulttuuriperintöopetuksessa. Työkirja muotoutui Halosta päähän -internetsivuiksi, joihin olemme koonneet työpajojen tuotoksia, ohjeita, kommentteja ja tarinoita. Verkkomateriaalin lisäksi julkaistaan Halosta päähän työkirja.

Halosta päähän -verkkotyökirja on tarkoitettu vinkiksi ja oppaaksi kulttuuriperinnön parissa eri ikäisten lasten kanssa seikkaileville opettajille ja ohjaajille. Työkirjaa voi käyttää esimerkiksi museokäyntiä täydentävänä materiaalina tai aivan itsenäisesti koulutyössä. Minna Kettusen Halos-tarinat ja Taitele ite -ohjeet sopivat myös lasten itse luettavaksi ja tutkittavaksi.

Näiden sivujen Haloset päähän -osassa kerrotaan tarkemmin työpajoissa tutuksi tulleista Halosista kirjailija Minna Kettusen sanoin. Taiteile ite! -osasta löytyvät Pupu Halosen opastamana ohjeet työpajoissa taiteiltujen teosten itse kokeilemiseen. Työpajatarinoita -osassa puolestaan kerrotaan työpajojen sisällöistä, tavoitteista ja onnistumisesta tarkemmin. Työkirja-linkin alta löytyvät sivujen materiaalit tulostettavana työkirjana.