pekka halonen

Kuvaaja:   
Kuvan omistaja: Halosten Museosäätiö
Kuvassa: Pekka Halonen

s. 23.9.1865 Lapinlahdella - k. 1.12.1933 Tuusulassa
Taidemaalari, professori


Varattomana ja kielitaidottomana lähti Pekka Halosista ensimmäisenä taiteen tielle. Hän opiskeli Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen koulussa ja Pariisissa muun muassa Paul Gauguinin johdolla sekä ohjasi taideopintoihin myös sisaruksiaan ja serkkujaan. Pekka Halosen pyrkimyksenä oli luoda suomalaisesta kansasta ja kulttuurista nousevaa, mutta kansainväliset mitat täyttävää taidetta. Hän rakennutti taitelija-ateljeen ja perheensä kodin Halosenniemen Tuusulaan, jonne hän seurasi ystäväänsä Juhani Ahoa.

Pekka Halonen on Suomen taiteen kultakauden merkittävimpiä nimiä ja erityisen rakastettu talvisen luonnon kuvaajana.

Vanhemmat Olli Halonen ja Miina Uotinen, puoliso Maija Mäkinen.

Myös Pekka Halosen sisar Sohvi Halonen oli taiteellisesti lahjakas; hän toimi kutojana ja mallien suunnittelijana sekä kirjoitti muun muassa satuja, runoja ja näytelmän.